lauantai 2. toukokuuta 2015

Vanilja-marjapiirakka


Tein vappupöytään vanilja-marjapiirakan samaan tapaan kuin aikaisemmin tekemäni marjatartaletit. Itse pidän ehkä enemmän pienistä tartaleteista, mutta yksi iso piirakka on vaivattomampi tehdä. Täytteenä on leipurinkermaa, eli creme patissieria, jonka tein maidottomana korvaamalla maidon soijamaidolla. Maku oli tosi hyvä, eikä soijamaitoa erottanut mausta lähes ollenkaan. Hyydytin täytteen parilla liivatelehdellä, jotta rakenne olisi leikattavampi. Täyte jämäköityy ilman liivatteitakin jääkaapissa ollessaan. Päälle laitoin sulatettuja pakastemarjoja, joiden päälle tein hyytelösokerista kiilteen. 

Ainekset, 8-10 palaa:


Täyte, Creme Patissiere:
4 dl maitoa TAI  soija-, riisi- tai kauramaitoa
vaniljatanko
4 munankeltuaista
80g hienosokeria
50g maissitärkkelystä
25g margariinia tai voita

2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Päälle:
Marjoja, esim. mustikoita ja mansikoita

Kiille:
0,5 dl hyytelösokeria
1 dl vettä

1. Valmista taikina ohjeen mukaan ja kauli se joko piirakkavuokaan tai useampaan tartalettivuokaan. Itse käytin irtopohjaista piirakkavuokaa. Laita pohjan päälle foliota ja painoksi esimerkiksi kuivattuja herneitä tai ohraryynejä. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia, poista painot ja paista vielä, kunnes pohja on saanut vähän väriä.

2. Täyte: Mittaa kattilaan maito/soijamaito. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siitä siemenet veitsellä. Lisää vaniljansiemenet ja vaniljatanko kattilaan. Kuumenna lähes kiehuvaksi ja siirrä kattila pois kuumalta levyltä. Nosta vaniljatanko pois.

3. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maissitärkkelys. Kaada 1/3 osa maidosta ohuena nauhana keltuais-sokerivaahtoon samalla vatkaten. Kaada seos kattilaan maidon joukkoon ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Seoksen pitäisi suurustua hyvin nopeasti, joten älä anna sen kiehua liikaa. Siirrä seos kulhoon jäähtymään ja peitä kelmulla, jotta pintaan ei muodostu kalvoa.

4. Laita liivatelehdet 5 minuutiksi kylmään veteen likoamaan. Mittaa 2 rkl vettä pieneen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Liuota liivatelehdet kiehuvaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

5. Laita pinnalle marjoja. Tee hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan: Kiehauta 1 dl vettä kattilassa ja liuota hyytelösokeri siihen. Kiehauta vielä uudelleen. Lusikoi kiillelientä marjojen päälle. 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti