maanantai 24. maaliskuuta 2014

Mozzarella-uunilohi ja risottoa

Uunilohi on helppo tehdä ja se sopii hyvin arkiruoaksikin. Sen kanssa voi tarjota esim. perunaa eri muodossa tai riisiä. Itse tein risottoa lisäkkeeksi. Risottoon ei ole pakko laittaa valkoviiniä, mutta se tuo mukavasti makua.

Ainekset:
  
Uunilohi:

lohifile
mozzarellaa
2-3 rkl oliiviöljyä
2-3 rkl balsamicoa
suolaa ja mustapippuria
tuoretta tai kuivattua basilikaa

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Poista lohesta ruodot ja laita se leivinpaperilla pohjustettuun uunivuokaan. Tee loheen muutama pitkä ja syvä viilto. Sekoita oliiviöljy ja balsamico keskenään ja valele seosta lohen pintaan. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja laita viipaleita loheen leikattuihin viiltoihin. Rouhi pinnalle mustapippuria ja suolaa ja ripottele pintaan basilikaa. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa lohen koosta riippuen 20-30 minuuttia. 




Risotto, n. 4 annosta:

3 dl risottoriisiä 
1 dl oliiviöljyä
2 dl kuivaa valkoviiniä
6-8dl kalalientä (1 kalaliemikuutio)
1 pieni sipuli, esim. salottisipuli
(parmesaania) 

1. Hienonna sipuli. Mittaa oliiviöljy kattilaan ja kuumenna. Lisää hienonnettu sipuli ja riisi. Kuullota riisiä 2-3 minuuttia koko ajan sekoitellen, kunnes sen pinta on läpikuultava. Jos käytät valkoviiniä, lisää se ja sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes neste ja sen mukana alkoholi on haihtunut. Lisää kuumaa kalalientä ensin pari desiä ja anna riisin hautua kannen alla miedolla lämmöllä. Lisää kalalientä vähissä erin sitä mukaa kun neste on haihtunut. Hauduttamiseen kuluu aikaa noin 15 min. Kypsässä risotossa riisinjyvien pitäisi erottua toisistaan, eikä riisi saisi olla liian puuromaista. Tarkista riisin kypsyys maistamalla. Mausta tarvittaessa suolalla. Raasta risoton pinnalle halutessasi parmesaania.  

Kuullota riisiä sipulin kanssa 2-3 min.


Lisää kalalientä sitä mukaa kun se on haihtunut.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti