lauantai 12. syyskuuta 2015

Marjainen britatorttu


Tein pari viikkoa sitten brita-tortun, jonka täytteenä oli tuoreita mansikoita ja päällä omasta pihasta poimittuja musta- ja punaherukoita.  Britatortusta saa tehtyä helposti monenlaisia versioita tekemällä täytteen eri marjoista tai hedelmistä. Blogista löytyykin jo aiemmin tekemäni banaanisuklaa-britatorttu.
Tortusta riittää noin 8 hengelle. 

Marjainen britatorttu:

Pohja:
150g margariinia
1,5 dl sokeria
4 keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa (myös kaura- tai muut kasvimaidot käyvät)

Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria
(mantelilastuja)

Täyte:
2 dl kuohukermaa
250g maitorahkaa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
500g mansikoita

Päälle mansikoita tai muita marjoja

1. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset kahteen mukiin tai lasiin. Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää keltuaiset yksitellen samalla vatkaten.

2. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinan joukkoon yhdessä maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi ja  levitä ohueksi kerrokseksi pellille leivinpaperin päälle. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Huolehdi, että kulho ja vatkaimet ovat täysin kuivia ja puhtaita. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Valmis marenki pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa. 

4. Levitä marenki nuolijalla taikinakerroksen päälle. Ripottele pinnalle halutessasi mantelilastuja. Paista 175 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes marenki on ruskettunut kauniisti.

5. Leikkaa jäähtynyt kakkulevy kahtia ja nosta toinen levy tarjoiluvadille. 

6. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka ja sokerit. Levitä täyte pohjalevylle. Viipaloi mansikat ja laita niitä täytteen päälle. Nosta toinen kakkulevy päälle. Koristele marjoilla. Säilytä britatorttu jääkaapissa tarjoiluun asti. 

Vinkki! Itse tein maidottoman täytteen sekoittamalla maustamattomaan soijajogurttiin vaniljakreemijauhetta. Sekaan voisi vielä laittaa vaahdotettua soija- tai kaurakermaa. 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti