sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Vadelma-kinuskijuustokakku


Tein synttäreilleni vadelma-kinuskijuustokakun, jonka piti olla täysin maidoton. Testasin ensimmäistä kertaa soijatuorejuustoa, joka toimi kakussa aivan tavallisen tuorejuuston tapaan. Käytin kakussa kaurakermaa, mutta varmasti täysin gluteeniton syntyisi soijakermaa käyttämällä. Kakun koristeena käyttämäni vadelmat olivat pakasteesta, minkä takia ne olivat hieman vetisiä.
Kinuski kannattaa valmistaa hyvissä ajoin ennen kakun tekoa, jotta se ehtii jäähtyä. Kakusta riittää noin 10 hengelle.

Ainekset:
Keksipohja:
150g gluteenittomia kauradigestivekeksejä
50g (maidotonta) margariinia

Täyte:
1 prk Tofutti Creamy Smooth -soijatuorejuustoa
200g Alpro maustamatonta soijarahkaa
2,5 dl kaura- tai soijavispiä
300g (pakaste)vadelmia
1 tl vaniljasokeria
1,5dl maidotonta kinuskikastiketta (ohje alla)
(sokeria makeutukseksi)
5 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua + 1 rkl vettä

Kinuskikastike:
2,5 dl kaura- tai soijapohjaista ruokakermaa
1,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria

1. Kinuskikastike: Mittaa kerma ja sokerit pinnoitettuun kattilaan. Keitä kinuskia noin 10 minuuttia. 

2. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi.

3. Pohja: Murskaa keksit monitoimikoneella. Sulata rasva ja sekoita keksimuru siihen. Levitä keksiseos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. 

4. Täyte: Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto vatkaimella ja sekoita sen joukkoon Alpro-rahka, vadelmat, vaniljasokeri ja jäähtynyt kinuskikastike. 

5. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Sekoita kermavaahto täytteen joukkoon. Tarkista makeus ja lisää tarvittaessa sokeria tai kinuskikastiketta.

6. Kuumenna pienessä kattilassa sitruunamehu ja vesi kiehuvaksi ja liuota liivatelehdet kiehuvaan nesteeseen. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen.

7. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. 

8. Irroita hyytynyt kakku vuoasta ja koristele ylijääneellä kinuskikastikkeella ja (tuoreilla) marjoilla.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti