perjantai 5. syyskuuta 2014

Pitaleivät


Pitaleipä on Lähi-idästä kotoisin oleva leipä, johon voidaan laittaa erilaisia täytteitä. Itse tein jauhelihatäytettä ja guacamolea ja lisäksi täytteinä oli paprikaa, tomaattia, salaattia, punasipulia, jalapenoja ja kurkkua. Guacamolen ohje löytyy täältä. Kastikkeeksi sopii hyvin makea chilikastike tai ranskankerma. Pitaleipien ohje on Leivän juurilla -kirjasta. Ohjeesta tulee noin 10 leipää. 

Ainekset:

50g tuorehiivaa
4 dl vettä
1 dl maitoa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
12 dl vehnäjauhoja, 
osan jauhoista voi korvata sämpyläjauhoilla
seesaminsiemeniä

1. Lämmitä maito ja vesi kädenlämpöisiksi. Murenna hiiva nesteeseen ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää sokeri, suola ja oliiviöljy. Lisää jauhot vähitellen ja vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia. Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä noin 30 minuuttia.

2. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa se kymmeneen osaan.
Leivo taikinapalat pyöreiksi palloiksi. Kauli pallot noin 1/2 cm:n paksuisiksi pyöreiksi levyiksi, joiden halkaisija on 15-20 cm. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja painele ne kaulimella kiinni leipiin.


3. Laita leivät pelleille leivinpaperin päälle ja anna kohota leivinliinalla peitettyinä 20-25 minuuttia. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Jos paistat useamman pellillisen samaan aikaan, käytä kiertoilmaa ja laske uunin lämpötila lähemmäs 200 astetta. 

4. Paista leipiä 8-10 minuuttia. Älä paista liikaa, koska muuten leivistä tulee kuivia ja ne halkeilevat helposti. Anna leipien jäähtyä. 


Jauhelihatäyte:

400g jauhelihaa
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa 
1-2 tl ruokokidesokeria tai tavallista sokeria
suolaa
pippuria 
muita mausteita

1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Paista jauheliha ja sipulit pannulla. Sekoita joukkoon tomaattimurska ja mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla, ja halutessasi paprikajauheella tai chilillä.

Leikkaa pitaleipiin tasku ja täytä se haluamillasi täytteillä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti