torstai 28. elokuuta 2014

Suklaa-mansikkakakku


Mansikka ja suklaa ovat tunnetusti taivaallinen yhdistelmä. Tämän ihanan suklaisen kakun sisältä löytyy mansikkatäytettä ja tuoreet mansikat kruunaavat kokonaisuuden. Kakkua ei ole vaikea tehdä ja siitä saa helposti tosi näyttävän näköisen. Pohjana on suklainen kakkupohja. Pohjataikina jaetaan kahteen samankokoiseen vuokaan tai paistetaan samassa vuoassa erikseen, koska kypsää pohjalevyä on vaikea leikata kahtia. Käytin liivatteen tilalla tällä kertaa mansikkatäytteessä vaniljakreemijauhetta ja se toimi hyvin, joskin täyte muuttui juoksevammaksi kakun oltua pitkään huoneenlämmössä. Kakku kannattaa tehdä päivää ennen tarjoamista, jotta se ehtii mehevöityä jääkaapissa. Suklaakuorrutus kannattaa tehdä juuri ennen tarjoilua ja kakku kannattaa ottaa  huoneenlämpöön ennen tarjoilua, niin se on pehmeämpi ja sitä on helpompi leikata. Kakusta riittää teoriassa 10-12 hengelle, mutta käytännössä alle kymmenenkin henkeä saa kakun kerralla syötyä.

Suklaakakkupohja:

200g voita tai margariinia
4 dl sokeria, josta osan voi korvata ruokokidesokerilla
0,75 dl leivontakaakaojauhetta
50g tummaa suklaata sulatettuna
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
0,5 dl vahvaa kuumaa kahvia
1 dl mantelijauhetta (itse korvasin mantelijauheen hasselpähkinäjauheella)
2,25 dl vehnäjauhoja

1. Vuoraa kaksi 22-24cm kakkuvuokaa leivinpaperilla. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sulata voi isossa kulhossa. Sekoita joukkoon sokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Lisää munat taikinaan yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita joukkoon kuuma kahvi, mantelijauhe, sulatettu suklaa sekä vehnäjauhot. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa kahteen vuokaan. Voit paistaa pohjat myös erikseen samaa vuokaa käyttäen. 


2. Paista pohjia uunin keskitasolla kiertoilmaa käyttäen 175 asteessa 40-50 minuuttia. Pohjat ovat kypsiä, kun tikulla kokeiltaessa tikkuun ei tartu märkää taikinaa.  Nosta pohjat pois vuoasta ja anna jäähtyä.


Mansikkatäyte:

200g mansikoita (sulatetut pakastemansikatkin käyvät)
2 dl kuohukermaa tai mansikkakermaa
200-250g maitorahkaa tai tuorejuustoa
1,5-2 dl vaniljakreemijauhetta (pakastemansikat ovat vetisempiä, joten vaniljakreemijauhetta kannattaa laittaa enemmän)

1. Soseuta mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon mansikkasose, maitorahka ja vaniljakreemijauhe. Lisää tarvittaessa sokeria. 

Kakun kokoaminen:

-lisäksi tarvitaan tuoreita mansikoita

Laita toinen kakkupohjista tarjoilulautaselle, josta kakku tarjotaan (kakkua on myöhemmin vaikea siirtää). Laita pohjan ympärille joko reunakalvoa tai leivinpaperia ja sen ympärille vielä tarvittaessa irtopohjavuoka. Leikkaa mansikat puoliksi. Asettele mansikanpuolikkaat kakkupohjan reunoille leikkauspinta reunakalvoa vasten. Levitä mansikkatäyte pohjan päälle. Asettele toinen kakkupohja "väärin päin" kakun päälle, siten että tasainen puoli tulee ylöspäin. Laita kakun päälle kelmua ja laita se jääkaappiin mieluiten yön yli. 



Suklaakuorrutus:

0,75 dl kuohukermaa
100g tummaa suklaata

1. Leikkaa suklaa pieniksi paloiksi. Kiehauta kerma ja sekoita se suklaapalojen joukkoon vähitellen. Sekoita tasaiseksi. Lämmitä seosta tarvittaessa hetki mikrossa, jos suklaa ei ole täysin sulanutta. Kaada täyte kakun päälle ja levitä halutessasi hiukan reunojen yli. Koristele kakku tuoreilla mansikoilla.  Tarjoa kakku huoneenlämpöisenä, niin se on pehmeämpää. 



2 kommenttia :